tiistai 21. heinäkuuta 2015

#4 Erakon mökki - Rest in ☮

Taustaa: 
Ilmajoen Nopankylässä erakoituneena omassa talossaan asunut 72-vuotias Martti Kaunismäki oli asunut kunnan omistamassa mökissä yli 20 vuotta. Hän oli lähes täysin muusta maailmasta eristäytynyt ja ihmisiä kartellut mies. Hänen mökkiinsä ei vierailla ollut asiaa. Pihapiirissään hän liikuskeli kissojaan hoidellen. Paikkakuntalaiset eivät häirinneet hänen elämäänsä. Ruoka vietiin viime vuosina Kaunismäelle kotiin. Postinkantaja (erakon uskottu mies) vei hänelle mökkiin ruokaa yms. Erakko luuli kuitteja rahaksi ja oli kehuskellutkin "rahoillaan".

17.8.2001 teki paikkakunnan postinkantaja murheellisen löydön. Postimies havaitsi, että Kaunismäen asumuksen ulko-ovi oli auki. Se oli outoa, sillä tavallisesti mies ei vahingossakaan jättänyt ovea avoimeksi. Postimies kurkisti asuntoon ja koki järkytyksen. Sisällä oli MK:n ruumis, josta oli nähtävissä väkivallan merkit.
Poliisi aloitti normaalin rikostutkinnan, mutta mikään tutkintalinja ei vienyt kohti nopeaa ratkaisua. Huhut sensijaan kulkivat; puhuttiin omalaatuisesta erakosta, jolla oli ollut mökissä suuri summa rahaa. Joku väitti hänen voittaneen lotossa, toinen saaneen perinnön. Kolmas kertoi säästöistä.

Poliisi suoritti useiden henkilöiden kohdalla puhutteluja ja tarkistuksia, joitakin otettiin asian tiimoilta kiinni kuulusteluja varten. Turhaan. 

Tapaus lähti etenemään erakon talon uunista löydetyn tupakantumpin avulla. Siitä otettu DNA-näyte ei kuitenkaan heti löytänyt omistajaa, vaan vasta vajaan neljän vuoden kuluttua yhden tekijöistä jäätyä kiinni jostain muusta rötöksestä ja hänestä otetun DNA-näytteen avulla. Tätä ennen oli lähiseudun asukkailta otettu vapaaehtoisia DNA-näytettitä. Yhtä laajaa DNA-näytekeruuta oli ollut Suomessa vain kerran aiemmin.

Syyttäjän mukaan Hedman, Nukarinen ja Taurikorpi olivat yhdessä ja yksissä tuumin tunkeutuneet MK:n asuntonaan käyttämän mökin pihapiiriin ja sisälle mökkiin. Taurikorpi oli käynyt mökillä aiemmin kaksi kertaa tutustumassa elinoloihin ja tapoihin. Hän oli kertonut Hedmanille ja Nukariselle tietävänsä metsässä asuvan vanhan miehen, jolla saattaisi mökissään olla runsaasti käteistä rahaa ja ehdottanut heille rahojen anastusta. Kolmikko oli yhdessä jäätuuralla, rengasraudalla, pampulla ja näppylähanskoilla varustautuneena ajanut Kaunismäen mökin läheisyydessä olevalle peltoaukeamalle odottamaan liikenteen hiljentymistä. Tämän jälkeen he olivat siirtyneet tarkkailemaan mökkiä lähempää ja kiertäneet metsän kautta mökin takaa sen pihapiiriin. Kun he saivat Kaunismäen avaamaan oven, he kävivät välittömästi tämän kimppuun, pahoinpitelivät nyrkein, potkien ja mukaansa varaamillaan välineillä. Kaunismäen menetettyä tajuntansa he olivat raahanneet hänet sisälle mökkiin, jossa Hedman ja Taurikorpi olivat ryhtyneet etsimään rahaa ja muuta omaisuutta. Nukarinen oli jatkanut lattialle raahatun K:n pahoinpitelyä nyrkeillä lyöden ja polvillaan tai jaloillaan rintakehää survoen. MK:n lähtö oli pitkitettyä tuskaa ottaen huomioon sen pitkän ajallisen keston ja huomattavia tuskia ja kipuja aiheuttaneen tekotavan. 

Kaunismäki oli henkisesti 7-8 vuotiaan lapsen tasolla, joten rikosta voidaan pitää törkeänä.
Ajoittain vanhus oli ollut tajuton ja ajoittain tajuissaan. Rahaa ei ollut löytynyt sen enempää kuin keneltä tahansa köyhältä eläkeläiseltä.

 -----------------------------------------------

Kävimme tutkimassa Erakon mökin pihapiirin 2015 kesällä. Mökki oli todellakin syrjässä, keskellä metsää. Siellä se seisoo ja kertoo omaa tarinaansa ohikulkijoille. Mökki, jossa surma oli tapahtunut, oli lukittuna, eikä sisälle oikein nähnyt. Joistain raoista kurkittiin, mutta sisällä ei näkynyt juuri mitään. Pihapiirissä oli kuitenkin toinen rakennus, jonka ovi oli avoin:

Vuonna -86 Ilmajoen Lions Klub oli päättänyt parantaa erakon asuinolosuhteita ja kunnosti hänelle vanhan työmaaparakin asunnoksi. Parakki maalattiin punaiseksi, ja lämmityslaitteeksi hankittiin hyvä kamiina. Parakki siirrettiin erakon asuntorötiskön viereen ja viimeisteltiin isännän läsnäollessa asuinkuntoon. Myöhemmin kantautui tieto, ettei erakko ollutkaan muuttanut asumaan uuteen, puhtaaseen ja lämpimään asuntoon, vaan asusteli sinnikkäästi vanhassa haisevassa mökissään. Erakko piti parakkia varastonaan, ja kissojensa kotina. En kestä. (♥__♥)

Erakon vanha haiseva mökki.

Erakolle kunnostettu parakki.
Parakin ulko-ovi.

Näkymä parakin ulko-ovelta.


Kamiina ja jonkinlainen sänkyviritelmä.



"Sänky."

Koinsyömä tuoli?


Hyi, pöydällä oli puukko.

Mökin pihapiiriä.

Ovi erakon mökkiin oli lukossa ja ikkunat peitetty.

Varasto.

Varasto, mökki ja parakki.


6 kommenttia:

  1. Missä tuo mökki tarkalleen sijaitsee

    VastaaPoista
  2. Samaa tiedustelisin, Ilmajoen Nopankylässä, mutta mikä on katuosoite?

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Lienee 255 tuo talon numero,jälkimmäinen postinumero..

      Poista
  4. Katsoin Googlen karttapalvelusta,niin asumukset ovat edelleen pystyssä..Ikävä tapaus tämäkin..Järjenköyhää kuvitella että vanhalla miehellä olisi omaisuuksia mökissään..

    VastaaPoista
  5. Myllytie 260 61340 Ilmajoki..Tuli selvitettyä tuo tarkka osoite.

    VastaaPoista