"Mikä?"
Urbex eli Urban exploration tarkoittaa urbaania löytöretkeilyä. Netistä ja kirjallisuudesta löytyy tarkempaa tietoa, mutta kerron tässä postauksessa nyt oman näkemykseni urbex-harrastuksesta.
Urbex tarkoittaa erilaisten hylättyjen ja autioiden paikkojen etsimistä ja löytämistä, hylätyissä paikoissa käymistä, niiden valokuvaamista ja tutkimista. Esim. hylätyt tehtaat, autiotalot ja muut vanhat rakennukset voivat olla urbex-kohteita. Omia suosikkejani kohteina ovat autiotalot, joten suurin osa tämän blogin postauksista käsittelee niitä. Myös hylätyt hotellit ja sairaalat kiinnostavat, mutta niitä tulee harvemmin vastaan.
Urbexin eettiset periaatteet:
1.
"Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä." Älä sotke, älä riko
mitään, älä varasta mitään. Jätä kohde siihen kuntoon kuin se oli ennen
käyntiäsi.
2. Sisätiloihin mennessä ei saa käyttää väkivaltaa. Älä riko ikkunoita/lukkoja. Jos et pääse sisään ilman väkivaltaa, älä mene.
3.
Pidä kohteiden sijainnit omana tietonasi niiden suojelemiseksi. Näin
estät omalta osaltasi kohteiden tuhopoltot, varkaudet, paikkojen
rikkomiset ym.
Urbex tuo jännitystä elämään ja on oikein hyvä harrastus tällaiselle uteliaalle ullataalasmaalle ja seikkailunhaluiselle ihmiselle. Oon aina tykännyt myös valokuvaamisesta, ja urbex-kohteet on ihan parhaita kuvauspaikkoja. Autiotalojen sisällä aika on yleensä pysähtynyt ihan eri vuosikymmenelle, ja on jännää kun esim. kesällä vierailee talossa, jossa on jouluinen sisustus.
On siistiä nähdä erilaisia ja omituisia sisustusratkaisuja, vanhoja ja erikoisia tavaroita, kirjeitä, valokuvia yms. Samalla miettii, kukahan täällä on asunut, miksi talo on hylätty, mitä on tapahtunut. Millaista elämä talossa on ollut. Ja melkein joka kohteessa meitä jaksaa ihmetyttää sama asia: "Missä ne on käyny pissalla?"
"Sijainti?"
Joitakin uusia harrastajia tai urbexista kiinnostuneita saattaa ärsyttää se, ettei kohteiden sijaintitietoja kerrota. Ajatellaan, että homman nimi on "hah, mäpäs tiedän, sä et". Itsekin ihmettelin pitkään, että mistä ne "oikeat harrastajat" muka sitten löytää mitään, jos ei joku ole niille sitä paikkaa neuvonut. Ajattelin, että kyse on vain siitä ettei sijaintitietoja kerrota kuin harvoille ja valituille "oikeille harrastajille". Katselin muiden kuvia ja mietin, että mistä ne sitten löytää noita, miksei kukaan voi kertoa. Ärsytti.
Sitten vain päätin, että mun on pakko löytää itse kohteeni, kun ei missään ollutkaan valmista listaa paikoista. Homma tuntui täysin mahdottomalta. Mistä päin edes pitäisi lähteä etsimään, ja mistä voi tietää mikä paikka on autio tai hylätty, jos ei kukaan kerro että näin on?
Ajattelin myös, että olenko vain tyhmä enkä tajua helpompaa keinoa kuin ajella summissa satoja kilometrejä kaikenmaailman rämäteitä ja toivoa että ehkä löydän jotakin. Siihenhän menee rahaa, aikaa, vaivaa ja lopulta hermot. Vai googlaanko väärillä hakusanoilla kun siihenkin menee niin älyttömästi aikaa? On esim. päättänyt että "tänään lähden kuvaamaan, katotaas äkkiä netistä pari paikkavinkkiä" ja yhtäkkiä huomaa että koko päivä on mennytkin pelkkään tiedonhakuun eikä päässyt edes lähtemään.
Epätoivo iski viimeistään siinä kohtaa kun päätin aluksi etsiä uudestaan yhden hylätyn tehtaan, jossa olin käynyt yläkouluikäisenä (10v sitten), mutta suuntavaistottomana ihmisenä en oikein muistanut missä se oli. Googlasin VUODEN, kaikenmaailman myynti-ilmoitukset, vanhat yritystiedot, tehtaiden sijainnit, keskustelufoorumit, youtuben... ja säännöllisin väliajoin pakotin jonkun mukaan etsimään paikkaa. Kyselin kaikilta. Osoitekin löytyi jostain, mutta se oli väärä. Kävin siinä osoitteessa useita kertoja, kun en vain uskonut ettei siellä ollut mitään, kävin myös kaikilla 5km säteellä siitä osoitteesta olevilla teillä (niitä oli _paljon_), ja sitten mulle selvisi, että rakennus oli purettu. Melkein itkin.
No, päättäväisyys kuitenkin voitti ja aloitin tämän hullun harrastuksen, jota rakastan koko ajan enemmän. En ollutkaan tyhmä, vaan tajusin että tuo ed.mainittu hulluus on osa tätä harrastusta. Se tosiaan vie aikaa ja koettelee hermoja lähes joka kerta.
Mutta voin vakuuttaa että tuo kaikki on sen arvoista, ja sen ymmärtää ehkä paremmin vasta kun löytää sen ekan "oman kohteen" jonka eteen on ns. tehnyt töitä. Siitä ei halua kertoa muille, koska henkilö jolle siitä kerrot, kertoo 100% varmasti siitä ainakin yhdelle tyypille, joka taas kertoo yhdellekahdelle jne. Tuhopolttajat, varkaat ja ilkivallantekijät eivät välttämättä ala kyselemään sijaintitietoja harrastajilta, mutta kyllä tieto jossain vaiheessa menisi sellaisellekin tyypille, joka ei välitä tämän harrastuksen periaatteista, vaan kävisi paikassa jostain muusta syystä. Useissa kohteissa vierailleena on oppinut sen, että mitä yleisemmässä tiedossa paikka on, sitä paskempaan kuntoon se on mennyt. Esimerkiksi erään tunnetun hylätyn hotellin jokaikinen ikkuna ja lasipinta oli rikottu, lattiat olivat täynnä lasinsiruja ja respassa olleet paperit levitetty niin että ne peittivät koko aulan lattian. Siinä on saanut jo tehdä töitä että paikka on saatu sellaiseen kuntoon. Erään autiotalon lattian läpi oli heitetty iso lipasto ja jääkaappi. Ja kuuluisan Kruunuvuoren hylätyn huvilan pihalta on varastettu jopa Makki-koiran hautakivi.
Toki vinkkejä kohteisiin saa kysyä, mutta jos joku ei halua kertoa, niin se on ok. Kielteinen vastaus ei tarkoita, että kysyjää pidetään epäluotettavana, eikä ole tarkoitus olla ilkeä kiinnostuineita kohtaan.
Julkiseen sijaintien kyselemiseen suhtaudutaan erityisen kielteisesti, koska:
a) jos joku kysyy julkisesti, joku myös vastaa yleensä julkisesti
b) jos kohteiden omatoiminen etsiminen ei kiinnosta/siihen ei ole aikaa, koska olet: työssäkäyvä/ kiireinen/ autoton/ sinulla on muutakin tekemistä mihin tuhlata vapaa-aikasi jne, ei tämä harrastus ole ehkä sinua varten
c) mitään harrastusta ei voi oppia tekemättä itse asian eteen töitä, sama pätee mielestäni tässäkin: kokeile, epäonnistu, kokeile uudelleen, epäonnistu uudelleen, jatka harjoittelua jne. :)
d) yhden sijaintitiedon kysyminen voi auttaa yhden paikan löytämisessä, mutta kun harrastuksen pointtina on nimenomaan etsiä ja löytää aina vain lisää kohteita, niin kyselijä joutuisi siis kyselemään jatkuvasti uusia sijaintitietoja löytääkseen uusia paikkoja. Joidenkin mielestä harrastuksen pointtina on vain hylättyjen paikkojen tutkiminen/kuvaaminen, ei niinkään niiden etsiminen, mutta silloin puhutaan lähinnä valokuvausharrastuksesta eikä urbexista.
"Mistä niitä löytää?"
Itse olen löytänyt kohteita aluksi netistä ja kartoista, mutta se on aika työlästä. Ja ihan perseestä. Koska netistä voi löytyä joku vuoden vanha vinkki, jota lähdet selvittämään ja käytät siihen kauheasti aikaa, sitten vihdoin pääset käymään paikassa vain toteamassa, että se onkin juuri purettu. Joistakin paikoista oon kuullut tutuilta, jos joku on sattunut näkemään jonkin potentiaalisen kohteen. Muutamia vinkkejä olen saanut toisilta harrastajilta. Yleensä vain kierrellään autolla ympäriinsä ja toivotaan, että jotain tulisi vastaan. Huonokuntoisia teitä pitkin kuljetaan kävellen.
Ei ole mitään "oikeaa suuntaa" mistä lähteä etsimään, yleensä kannattaa mennä just sinne "väärään suuntaan" ja sieltä voikin löytyä jotakin. Tai voi olla löytymättä. Joskus voi kierrellä koko päivän löytämättä mitään, mutta mulla taitaa olla sopiva yhdistelmä hyvää tuuria ja tahdonvoimaa, kun yleensä löydetään edes jotakin. Joidenkin kohteiden löytäminen on ollut työn ja tuskan takana: useiden tuntien tai päivien ajan googlailua, salapoliisityötä, karttojen tutkimista, huonokuntoisilla teillä eestaas ajelua, metsässä rämpimistä... Joskus taas kohteita voi löytyä yllättävänkin helposti tai jopa vahingossa. Eniten kohteita olen löytänyt tämän neuvon ansiosta: "Missä tahansa kuljetkin, pidä silmät auki."
"Mistä tietää että paikka on hylätty?"
Vaikea kysymys, eikä sitä voikaan koskaan tietää varmasti. On kuitenkin asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota arvioidessa kohteen "statusta": rehottaako piha, onko postilaatikkoa, onko ikkunoita rikki, onko ovi auki, onko portaat/katto romahtanut, meneekö kohteeseen kunnon tietä...
Ja aika varma merkki on se, että autiossa kohteessa on seurana piipittäviä hiiriä, hämähäkkejä, ampiaisia, linnunraatoja ja hometta. Useita "hylättyjä" rakennuksia pidetään varastoina, tai rakennuksissa saatetaan muuten vain käydä silloin tällöin, eli hylätyltä vaikuttava rakennus ei välttämättä ole täysin hylätty ja unohdettu.
Talojen asumattomuus on helpompaa arvioida. Jos esim. talon ovi, ikkunat, lattia tai katto on rikki tai piha sellaisessa kunnossa että ovelle pääseminen on vaikeaa, siellä tuskin kukaan asuu. Toisaalta jotkut saattavat asua hyvinkin kummallisissa paikoissa. Esimerkiksi itse olin käynyt kahdesti yhdessä kaatopaikkaa muistuttavassa talossa, joka oli sisäpuoleltakin aivan hirveässä kunnossa ja "rämänä", ja myöhemmin sain tietää että talossa silti asuu edelleen eräs mies.
"Miten sisälle pääsee?"
Tätä multa kysytään usein, ja yleisin vastaus on niinkin yllättävä kuin: ovesta. Monessa kohteessa ovi on ollut lukitsematon, sepposen selällään tai puuttunut kokonaan. Jos ikkunoita puuttuu, niistäkin pääsee, mutta se on hieman hankalampaa. Paljon on kohteita, joiden ovet ja ikkunat on lukittu/naulattu kiinni. Silloin on selvää, ettei rakennukseen haluta päästää ketään sisälle.
